Sunnuntait on tarkoitus ottaa lunkisti. Tällä kertaa ohjelmaa oli kuitenkin järjestetty yliopiston kansainvälisen toimiston (AAA) toimesta. Vuorossa oli kierros Hildesheimin nähtävyyksiin. Retki alkoi Hindenburgplatzilta, jonne kokoontui reilu kymmenen erasmusta. Ensimmäistä kertaa saksalainen ei ollutkaan täsmällinen, vaan myöhästyi kymmenisen minuuttia. Tällä kertaa luvassa oli eilisen tapaan nähtävyyksien bongailua sekä kävelyä. Opaana ollut Gerhard tiesi kyllä mistä puhui, mutta saksa oli sen verran sujuvaa, että sitä oli vaikea seurata. Ensimmäisen viidentoista minuutin jälkeen keskittyminen herpaantuikin, ja loppu oli pelkkää nyökyttelyä.
Hildesheimissa on, kuten kaikissa saksalaisissa kaupungeissa, helkkarin paljon kirkkoja. Hildesheimissakin niitä on ainakin viisi ihan keskustassa! Opas oli siinä mielessä oivallinen, että hän arvasi meidän osaavan omatoimisesti tutustua baareihin ja kahvioihin, sen takia kierros kirkkoihin oli osuva.
Kiertueella paljastui, että Hildesheim on rakennettu melkein kokonaan uudelleen sodan jälkeen. 800-luvulla perustettu kaupunki sisältää paljon feikkiä: toisen maailmansodan tuhot on korjattu uudelleen rakentamalla. Paikat näyttävät kuitenkin hienoilta ja alkuperäisen kaltaisilta, joten tunnelma on vanhanlainen. Kierros venähti ukkoskuuron alkaessa St.Michaelin kirkon tutustumisen aikana, ja vesisadetta joututtiin pitämään. Kierroksen kruunu oli kuitenkin pieni, idyllinen kahvila vanhan kaupunginosan sydämessä. Matala rakennus, kodikas tunnelma ja erittäin herkullinen leivos toi auringon sadepilvien keskelle.
Sunnuntain rentoilu sisälsi tällä kertaa pyykkien pesua ja nettiseikkailua (tämäkin on sitä) Juhon kämpillä.
tarinavuorossa jälleen,
Niiles
1 kommentti:
ei teille tee yhtää pahaa kiertää kirkkoja:) ja niitä tossa maassa tosiaan riittää..mielenkiintonen kokemus on käydä myös katolisessa jumalanpalveluksessa, minne eksyin aikoinani ku au pair-lapsi kävi rippikoulua..:) siinä vaiheessa ku porukka kävi kättelemään, olin hieman kehällä et häh täh mitä ?? onneks naapurin Melli sattu istuun vieresä ja selitti et siinä vaa toivotetaan herran rauhaa:) mut on ne kahvilat ja baaritki iha kivoja..;) juokaaha desperadosia..:)iha sika hyvää tequilakaljaa!!
Lähetä kommentti